lauantai 1. syyskuuta 2012

Jonakin päivänä kaduttaa

Minttu Vettenterä on aiheuttanut suurta kohua  Enkeli-Elisan nimeä kantavalla tarinallaan. Vettenterän kirja  "Jonakin päivänä kaduttaa" kertoo tarinan 15-vuotiaasta Elisasta, joka teki itsemurhan jatkuvan koulukiusaamisen seurauksena. Kirjan kertojana toimii Miksu, Elisan isä, joka on itse entinen koulukiusaaja. Elisan tarina esitetään "fiktiivisenä tarinana tosielämän ihmisistä ja tapahtumista", mutta HS:n artikkeli asetti artikkelissaan koko Elisan olemassaolon kyseenalaiseksi. Artikkelin seurauksena nousi suuri kohu, joka eteni aina poliisitutkintaan saakka.

En ollut kuullut Enkeli-Elisasta ennen HS Kuukausiliitteen artikkelia. Kirjoitus herätti kiinnostuksen Vettenterää ja hänen kirjaansa kohtaan. Kimmoke tämän arvion kirjoittamiseen on Ei kiusata -yhdistyksen 2012 toimintasuunnitelman kohta, jossa "Jonakin päivänä kaduttaa" kirjaa jaettaisiin kouluille ja kirjastoille yhteensä 1000 kappaletta. Mielestäni kyseistä kirjaa ei tulisi missään nimessä jakaa kouluille eikä antaa yläasteikäisen nuoren luettavaksi. Ei ainakaan siinä tapauksessa jos kyseinen nuori on masentunut tai itsetuhoinen. Kirja ei tarjoa minkäänlaista ratkaisua ahdistuneelle. Päin vastoin se kuvaa itsemurhan kiiltokuvamaisena tapahtumana ja tarjoaa oman käden kautta tapahtuvaa lähtöä yhtenä vaihtoehtona ahdistavassa elämäntilanteessa olevalle.

Kirja on itsemurhaa glorifioivan teemansa lisäksi epäkristillinen, epälooginen (ristiriitainen jopa itsensä kanssa) sekä Vettenterän omien lausuntojen kanssa. Henkilöhahmot ovat stereotypioita, tunneskaala liioiteltu ja kirjan kieli paikoin alatyylistä. Juoni on poukkoilevaa. Ajallisesti teksti pomppii nykyhetkestä kymmenien vuosien takaisiin muistoihin. Kirjassa on myös lukuisia kysymyksiä herättäviä omituisuuksia.

Kun kaiken muun lisäksi tässä vaiheessa on tiedossa se, että henkilöhahmot ja tapahtumat ovat kirjailijan omasta päästä syntynyttä kiusaamisfantasiaa, en suosittele kirjaa kenellekään muulle kuin Enkeli-Elisasta ilmiönä kiinnostuneelle henkilölle ja mahdollisille tutkijoille.
Haluaisinkin kysyä Vettenterältä itseltään, mikä tämän kirjan tarkoitus ja sanoma hänen mielestään on.


Itsemurhan glorifiointi: Tämä asia on tuotu esille jo useassa kirjoituksessa. Elisa esitetään kauniina vainajana peiton poimuihin kääriytyneenä enkelinä, vaikka todellisuudessa lääkkeillä tehty itsemurha ei olisi kaunista katsottavaa.

Myös "Miksu" haaveilee itsemurhasta. Ensin kuvaillen lapsuuttaan ja haluaan hypätä ikkunasta vanhempien alkoholismin ja väkivaltaisuuden takia. Myöhemmin Miksu toteaa, että olisi lähtenyt itse Elisan perään ottamalla yliannostuksen, jos poliisi ei olisi vienyt lääkkeitä pois.

Miksun kiusaamaksi kuvattu "Henna" toteaa kirjassa, että jossain tapauksessa kuolema voi olla jopa elämää parempi vaihtoehto. "En epäile hetkeäkään, etteikö minulle olisi ollut parempi tehdä sama, mutta minä olin liian raukka ja jäin tähän maailmaan vain olemaan. (...) Joskus vain olisi parempi olla kuollut." Lisäksi kirjassa kuvataan yksi itsemurhayritys kun Henna, yrittää päättää päivänsä. (Onneksi hän päättää yllättäen soittaa Miksulle ja tämä pelastaa hänen henkensä.) Niin ikään Miksun kiusaamaksi kuvattu "Marko" kertoo, että ilman hyvää harrastustaan, musiikkia, hänkin olisi voinut tehdä itsemurhan.

Kirjan opetus itsetuhoisuudesta on seuraavanlainen: Itsemurha on ratkaisu silloin kun on paha olla. Joskus on parempi olla kuollut kuin elossa. Hyvä harrastus voi pelastaa kiusatun nuoren tekemästä itsemurhaa.

Hautajaisista tehdään kaunis draama. Elisan arkkua pidetään kirkossa auki. Sikäli mielenkiintoinen ajatus, mutta Minttu lienee unohtanut että Elisa on ollut kuolleena kolme viikkoa. Lisäksi on huomioitava, että Elisalle olisi tehty ruumiinavaus. Enpä usko, että lapset olisivat tuoneet pehmopupuja Elisan vierelle arkkuun. Kolme viikkoa vanha operoitu ruumis kun ei ole enää kaunis näky ja ruumis alkaa haista.
Surijoita täynnä oleva kirkko leikkii laululeikkiä Jumalan kämmenellä -virren mukana. Ei ihan uskottavaa.

Kirjan muita epäloogisuuksia: Löytäessään lapsensa kuolleena isä ei soita hätänumeroon. Elisa nukkui suurimman osan öistä vanhempien sängyssä. Minttu, hei  Elisa oli tarinasi mukaan jo 15-vuotias.
Kuka säilyttää kännykässä kiusaajien lähettämiä solvauksia? Rehtori valittelee sureville vanhemmille opettajapulaa. Yläasteella olevat keinuvat välitunnilla. Opettaja kutsuu yläasteikäisiä lapsiksi ja opettaja kohtelee heitä kuin pieniä lapsia: "Lapset istuivat yksikerrallaan siihen mihin opettaja heidät ohjasi."

Miksu löytää Facebookista kaikki kiusaamansa henkilöt, vaikka muutaman sukunimi on vaihtunut. Koko joukko asuu edelleen samassa kaupungissa. Yksi kiusatuista "Henna" ei ole käynyt ulkona eikä ole tavannut ainoatakaan miestä kymmeneen vuoteen. Entisen kiusaajansa, joka on syyllinen kaikkeen, hän kuitenkin suostuu tapaamaan. Miksu muistaa miten Mintun aineita luettiin aina koulussa, ja kuinka Kalle oli lääpällään Minttuun jo ekalla luokalla. Toisin kuin Vettenterä väittää, kirjan mukaan Miksu on ollut Mintun kanssa samalla luokalla tai ainakin ollut samoilla äidinkielentunneilla.

Miksu asuu kerrostalossa, mutta auton sabotoiminen ja naapuritalot kuvataan ikään kuin kyse olisikin omakotitalosta. Kuinka paljon kananmunia tarvitaan, jotta punainen auto peittyy maitomaiseen kelmuun? Miksi Miksu kastelee itsensä läpimäräksi autoa pestessään? Onko tarkoitus, että hänet kuvataan normaalijärkiseksi ihmiseksi?

Väkivallasta: Elisaa potkitaan, kirjat kastellaan, kiusaaminen on jokapäiväistä, mutta vanhemmat eivät huomaa mitään. Elisa on aina iloinen ja hymyilee kotona, vaikka koulussa elämä on helvettiä.  

Sini, joka on myös yksi kiusatuista, kertoo toivoneensa kaikki kuluneet vuodet Miksun halvaantumista kaulasta alaspäin.

Miksu kuvataan väkivaltaiseksi: "... joskus musta tuntuu, että mä haluaisin mennä ja niksauttaa niskat poikki jokaiselta, joka sanoi Elisalle rumasti ..." Myös Riikka kuvataan väkivaltaisena, kiroilevana ääliönä: "Ne kaikki ansaitsisi kuolla sen vuoksi mitä ne teki Elisalle. Ihan niin kuin kaikki nekin, jotka kiusasivat mua koulussa."

Teologisia kummallisuuksia: Diakonissa ei kotikäynnillä Elisan kuoleman jälkeen pystynyt itkultaan sanomaan yhtään kokonaista lausetta. Kylläpä on harvinaisen epäpäteväksi kuvailtu kirkon työntekijä. Mintulle tiedoksi, että diakonissa on koulutettu työssään kohtaamaan kuolevia ja vainajien omaisia. Jos tämä olisi ollut naiselle liian henkilökohtainen juttu, joku toinen diakonissa tai diakoni olisi hoitanut asian. 

Kuolleista ihmisistä ei luterilaisen opin mukaan tule enkeleitä. Kuollut ei seuraa tapahtumia pilven reunalta (tämä liittyy osin kuoleman romantisointiin). Jumala ei rankaise kiusaajaa sillä, että tappaa kiusaajan oman lapsen. Mitä tarkoittaa "enkelin putoaminen"?

Yhteenveto:
En löytänyt tekstistä minkäänlaista positiivista sanomaa, enkä ansioita, joiden takia suosittelisin kirjaa kenellekään. Jos asteikko on yhdestä viiteen tähteen, niin annan yhden tähden mielikuvituksesta ja siitä, että niin moni uskoi kirjan olevan totta silloin kun ei vielä tiennyt totuutta.



10 kommenttia:

  1. Luin myös Hs:n artikkelin Enkeli-Elisasta. Kirjaa en ole lukenut , enkä ole myöskään aikonut lukea. Henkilökohtaisesti koulukiusattuna olleena tiedän sen olevan rankkaa ja tiedän myös ,etteivät kaikki vanhemmat jaksa tai ehdi huomata lastensa hätää.Itsemurha on niin ihannoitua nuorten keskuudessa ongelmien ratkaisuna ,ettei sitä todellaakaan pidä ihannoida tai tehdä kauniiksi. Tiedän myös miltä itsemurhan tehnyt , ruumiinavattu läheinen tuntuu ja näyttää. Pieneltä ja silvotulta, kuolleelta vain .Ei enkeliltä! Kiitos, Aila, rohkeasta blogista ja kannanotostasi kyseiseen kirjoitelmaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi. Täytyy toivoa, ettei yksikään nuori saa JPK kirjasta kipinää itsemurhayritykseen. Olisin toivonut kirjoittajalta asiallista otetta aiheeseen, vaikka kirjan tapahtumat ovat puhdasta mielikuvituksen tuotetta.

    VastaaPoista
  3. Olipa tässä hyvää analyysia kirjasta. Itsekin kirjan luin, mutta en huomannut noita epäjohdonmukaisuuksia lainkaan. Ehkä luen kirjan uudestaan ja paneudun paremmin :)

    Itse tosin pidin kirjasta. Odotin paljon huonompaa tasoa, joten kirja oli positiivinen yllätys. Olihan kirja toki naiivi ja epäuskottava paikoitellen, mutta siitä huolimatta ihan viihdyttävä lukukokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Huomasin itsekin vain muutamia kummallisuuksia, kun luin kirjaa ensimmäistä kertaa. Toisen lukukerran jälkeen epäjohdonmukaisuudet alkoivat pulpahdella esiin. Niitä on enemmänkin kuin tekstissä luettelemani jutut.

      Myönnän kyllä, että minulla oli jo kirjaa aloittaessani tietynlainen ennakkoasenne tekstiin. Jos negatiivisuus paistaa pahasti läpi, niin olen pahoillani, vaikka edelleenkään en nuorille tai masentuneelle kirjaa suosittelisi.

      Poista
  4. Luin kirjan silloin heti, kun se ilmestyi. Arvostelin kirjaa juuri huonon kieliopin, tökeröiden lainausten ja ristiriitaisuuksien vuoksi. Tulin niin totaalisesti teilatuksi mielipiteineni silloin. Tämä johtui ilmeisesti siitä, että vielä Minttua ja tarinaa uskottiin. Minttu kriitisyys ja kirjan arvostelu tuntui herättävän puolustusreaktion suurimmassa osassa ihmisissä. Jokseenkin vapauttavaa, että nyt on asian tiimoilta palannut ´"sananvapaus" tässäkin asiassa. Hieno teksti kokonaisuudessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle kävi sitten samalla tavalla kuin HS Kuukausiliitteen toimittajille. Tuli kuraa niskaan.

      No, vieläkin on ilmaantunut joitain kirjaa puolustavien mielipiteitä. Ehkä joku kirjaa suosittelevista voisi kertoa sen ansioista. Itse kun en todellakaan niitä löytänyt mainitsemaani mielikuvitusta lukuunottamatta.

      Poista
  5. Kiitos asiallisesta, perusteellisesta, mielenkiintoisesta ja kaikin puolin hyvästä kirjoituksesta!

    VastaaPoista
  6. Hei, kiitokset viestistäsi. :)

    VastaaPoista
  7. Paras lukemani blogiteksti tähän aiheeseen liittyen!

    VastaaPoista