perjantai 7. syyskuuta 2012

Kiusaajia koulussa

Viime aikoina on puhuttu paljon koulussa tapahtuvasta kiusaamisesta. On hyvä, että asiasta puhutaan. Henkinen tai fyysinen väkivalta ei ole milloinkaan oikeutettua. Tunnen monia, joita on kiusattu koulussa ja olen ollut myös itse kiusaamisen kohteena sekä ala- että yläasteella. Yksi asia on kuitenkin vuosien varrella muuttunut, nimittäin se, etteivät opettajat kohtele lapsia ja nuoria enää yhtä ilkeästi kuin ennen. Osittain tilanteen paraneminen johtuu lakien muutoksesta, osittain siitä, että opettajien auktoriteettiasema on vähitellen surkastunut. Kunnioittaminen on vieras sana monessa koulussa.

Omalta lukioajaltani on jäänyt tuskaisen hyvin mieleen eräs kieltenopettaja. Hänen tuntinsa olivat yhtä piinaa. Osaltaan vaikutti se, että olin auttamattoman huono kyseisessä kielessä, mutta vikaa oli myös opettajan asenteessa. Hän vaikutti nauttivan oppilaiden nöyryyttämisestä. Joka luokalla oli muutama huono oppilas, joista tuli hänen silmätikkujaan. Kielen tunneilla pelkäsin niin paljon, etten uskaltanut juurikaan nostaa katsettani pulpetista, ettei hän kiinnittäisi minuun huomiota. Näen edelleenkin satunnaisesti painajaisia koulusta, vaikka aikaa lukion päättymisestä on kulunut useampi vuosikymmen.


Vei monta vuotta yliopistolla, ennen kuin uskaltauduin pakollisille kielten kursseille. Suoritin ne viimeisenä opiskeluvuotena. Onneksi nykyään on olemassa erityisiä kursseja niille, joilla on pelkotiloja kielten opiskelua kohtaan. Huomasin, etten ollut ainoa kielikammoinen.

Jos vertaan omia koulukokemuksiani vanhempien sisarusteni kokemuksiin, niin täytyy todeta, että olen päässyt aika vähällä. Heidän ollessaan koulussa kaikki eteen annettu ruoka oli syötävä piti siitä tai ei.  Käsityötunnilla opettaja saattoi heittää lapsen käsityön nurkkaan, jos se ei ollut riittävän hyvin tehty. Eräs sisaruksistani kertoi, että oppikoulun ruotsinopettaja oli polttanut koko ryhmän vihkot, kun tehtävissä oli liikaa virheitä. Tukkapöllyn antaminen oli myös ihan normaali kasvatusmenetelmä, samainen sisarus oli senkin itse karvaasti kokenut.

Nykyään nuoria ohjataan lempeällä kädellä. Mielestäni mennään kuitenkin jo hieman pitkälle, jos oppilasta ei saa laittaa siivoamaan omia jälkiään. Minkä mallin oppilas saa, jos hän voi heittää lautasen ruokasalin lattialle ilman seuraumuksia?
Helsingin Sanomat uutisoi (2.9.2012) rehtori Jari Anderssonin tapauksesta. Rehtori ei olisi saanut puuttua koulussaan olevien nuorten käytökseen perinteistä poikkeavalla tavalla. Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen antoi Anderssonille huomautuksen, koska tupakoinnista ei seurannut jälki-istuntoa vaan rehtori vaati tupakoimattomuuslupauksen ja laittoi nuoren tekemään rangaistukseksi ylimääräisen kirjoitustehtävän.

Nuoren tai lapsen nöyryyttäminen on eri asia kuin kasvattaminen. Vaikuttaa siltä, että päättäjiltä on alkanut mennä puurot ja vellit hieman sekaisin. On nuoren etu, että hänet opetetaan ottamaan vastuu teoistaan ja kantamaan niistä seuraukset. Omien sotkujen siivoamisen vaatiminen oppilaalta ja ylimääräisen kirjoitustehtävän antaminen sääntöjä rikkoneelle eivät ole asioita, joiden vuoksi opettajia tulisi rangaista. Päinvastoin opettajia tulisi kannustaa haastavassa tehtävässään ja kiittää niitä opetustehtävissä työskenteleviä, jotka haluavat aidosti ja oikeasti nuorten parasta ohjaamalla näitä vastuulliseen aikuisuuteen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti