tiistai 11. syyskuuta 2012

Maikin tarina

Nuoripari oli muuttanut rivitaloasuntoon. Opiskelijakämpän jälkeen paluu takaisin kotipaikkakunnalle oli pitkään pohdittu juttu. Työmatkoista tulisi pitkiä, mutta asunnot olivat halvempia ja vihdoin olisi ihan oma piha. Siitä oli haaveiltu jo monta vuotta. Viherpeukaloa oli syyhyttänyt pitemmän aikaa ja haaveet pienen puutarhan sadosta olivat korkealla. Rivitalon etupiha näytti sopivan tyhjältä. Siihen saattaisi sopia pari pientä omenapuuta, mutta minkälaisia niiden pitäisi olla? Omenapuitahan on kymmeniä eri lajikkeita. Ei auttanut muu, kuin ryhtyä toimeen ja käymään läpi puutarhakirjoja.Käänneltyään ja väänneltyään asiaa muutamia viikkoja pikkurouva päätyi kahteen kesälajikkeeseen Maikkiin ja Valkeaan kuulaaseen. Molemmat olivat mehukkaita suoraan puusta syötäviä herkkuja.

Kuinkas ollakaan, läheisessä kaupungissa oli sopivasti puutarhaliikkeen loppuunmyynti. Nuorenparin budjetti oli asunnon oston jälkeen aika pinkeä, joten auto suunnattiin kohti alea. Taimistolla ystävällinen myyjä kuunteli nuorenparin toiveita ja poistui avuliaana varastoonsa katsomaan, josko toivottuja lajikkeita olisi vielä jäljellä. Peukut pystyssä nuori rouva odotteli myyjää ja tovin kuluttua tämä saapui paikalle mukanaan kaksi pientä omenapuun taimea. Upeaa, Maikki ja Valkea kuulas, molempia löytyi vielä. Ostokset maksettuaan nuoripari suuntasi kotia kohti ja kaivoi pikkuisille taimilleen kaksi pientä kuoppaa.


Omenapuiden kasvatukseen perehtynyt tietää, että satoa saa odotella muutaman vuoden. Kehitystä voi pikkuisen nopeuttaa oikealla leikkauksella ja taivuttamalla oksia varovasti vaakatasoon. Mutta vihdoin koitti se aika, että omenapuut kukkivat. Syksyllä puissa oli pieniä raakileita. Nuoripari odotti malttamattomana Maikin ja Valkean kuulaan kypsymistä.
Syksymmällä isännöitsijä poikkesi pihalle. Hän oli omenoiden tuntija ja kysyi lajikkeiden nimiä. Nuoripari kertoi niiden olevan Maikki ja Valkea kuulas. "Eivät nuo kyllä niitä ole", isännöitsijä totesi ja lisäsi: "Ovat varmaan jotain talviomenalaatua."

Että mitä! No, ei ihmekään ettei Maikki ollut osoittanut minkäänlaista taipumusta punastua. Tarkemmin katsottuna Valkea kuulaskaan ei ollut ihan sen näköinen kuin mihin oli lapsuudessa tottunut. Ei ole totta, ystävälliseltä vaikuttanut myyjä oli törkeästi huiputtanut hyväuskoista nuortaparia. Kauppias halusi päästä eroon omenapuistaan ja rahastaa niillä. Varastolla hän oli ottanut kaksi ylijäänyttä talviomenapuuta ja törkeästi naputellut koneellaan niihin vain uudet nimilaput.Harmitti todella paljon. Huolella valitut omenapuut, vuosia hoidetut ja kasvatetut Maikki ja Valkea kuulas olivatkin ihan jotain muuta kuin olimme halunneet. Ja kypsyiväthän ne omenatkin lopulta. Eivätkä olleet kesäomenia. Molemmat samaa laatua, eivät pahoja, mutta eivät toivottuja herkkujakaan.

Olen useasti miettinyt jälkeenpäin, saiko myyjä tempustaan kovastikin iloa. Katuiko hän asiaa jälkeenpäin tai muistiko edes tekoaan? Hän ei palannut enää seuraavina vuosina myymään taimia. Myymälä lopetettiin samana syksynä kun ostimme puut.
Vaikka asia harmittikin kovasti, puut saivat jäädä pihaan. En hennonnut kaataa niitä pois ja ostaa uusia. Olivathan se meidän hoitamiamme ja tekivät satoakin. Hoidin niitä koko sen ajan kun asuimme rivitalossa. Kun myimme asunnon pois, uusi omistaja kaatoi puut pois.

Mitä sen jälkeen tapahtui? Loppu hyvin, kaikki hyvin? Sain kuin sainkin Maikin ja peräti kolme Valkeaa kuulasta. Uuden kodin pihalla oli niiden lisäksi vielä kaksi Kaneliomenaa ja herkullinen Jaspi. Maukkaita ja omanlaisia lajikkeita kaikki. Kiitos niistä.     :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti