perjantai 21. elokuuta 2015

Vielä ehtii

Syksyn kirjani Vartiotornin varjossa, toisenlainen totuus jehovantodistajuudesta (Atena) ilmestyy kohta. Aiheesta kiinnostuneiden on nyt hyvä aika lukea ensimmäinen kirjani Päästä meidät pelosta (Nemo 2013). Vinkkaan tästä aiemmasta kirjastani syystä, että tulevassa kirjassa ei paneuduta syvemmälti hengelliseen väkivaltaan laajempana ongelmana.

En nähnyt tarvetta lähteä kertaamaan uudessa kirjassa aiheita, joita olen käsitellyt kattavasti jo aiemmin. Uudesta kirjasta tuli muutoinkin jo melkoisen paksu lukupaketti. Sivumäärä on suurempi kuin edellisessä kirjassa Usko, toivo ja raskaus (Atena), jonka kirjoitin ystäväni Vuokko Ilolan kanssa.

Mikäli sinua kiinnostavat aiheet:
  • Mitä hengellinen väkivalta on?
  • Hengelliselle väkivallalle altistuminen
  • Kummalliset raamatuntulkinnat
  • Miten kontrollointia toteutetaan hengellisissä yhteisöissä
  • Milloin raamatuntulkinta muuttuu hengenvaaralliseksi
  • Millainen kriisi oman uskonnon epäily voi olla  ...
... kannattaa suunnistaa lähimpään kirjastoon ja lainata Päästä meidät pelosta. Lukemalla kirjan pohjustukseksi, pääset syvemmälle aiheeseen jehovantodistajuutta käsittelevässä kirjassani.  


Tuleva kirjani on herättänyt jo jonkin verran kiinnostusta mediassa. Siitä kerron enemmän muutaman viikon kuluttua.

Eniten tällä kertaa huolestuttaa se, miten jehovantodistajasukulaiseni suhtautuvat tulevaan kirjaani. Toivon heidän ymmärtävän, ettei tarkoitukseni ole hyökätä heidän uskontoaan vastaan, vaan puolustaa niitä ihmisiä, joita satutetaan ja pahoinpidellään henkisesti ja hengellisesti todistajuuden "totuudellisuuteen ja ylivertaiseen hengelliseen puhtauteen" vedoten.

Toivon, että kirja herättää keskustelua ja saa aikaan jonkinlaisen liikahduksen parempaan suuntaan uskonnonvapauden ja ihmisoikeuksien kannalta ahtaissa ja fundamentalistisissa kristillisissä yhteisöissä, erityisesti Jehovan todistajien keskuudessa.

1 kommentti:

  1. Hienoa, että tälläinen teos ilmestyy! Hengellistä väkivaltaa esiintyy erityisesti erilaisissa epäterveissä uskonnollisissa yhteisöissä. Jehovan todistajathan ei ole kristillinen uskonto eikä sitä siis lasketa kristikuntaan kuuluvaksi mm, koska he uskovat Jeesuksen olevan enkeli Mikael. Tarkka määritelmä Jt-uskonnolle taitaa olla kristillisperäinen uskonto.

    Odotan innolla, että pääsen lukemaan kirjaa! Turhan moni minulle läheinen ihminen on kärsinyt Jt-lahkon takia hirvittävästi. Toivottavasti asian saama julkisuus aiheuttaisi joitain muutoksia. Ainakin yhä useampi osaa ehkä varoa Jt-lahkoa.

    Saara

    VastaaPoista