torstai 29. kesäkuuta 2017

Näetkö hengellisiä painajaisia?

Maailmanloppu, demonit, riivaajat, helvetti, Harmagedon, ylöstempaus, paholainen ...

Ahdistava hengellinen yhteisö voi heijastua uniin. Mitä enemmän yhteisö tuo opetuksessaan esille lapsia pelottavia elementtejä, sitä todennäköisemmin uhkakuvat siirtyvät myös mielikuviin ja yölliseen maailmaan.

Kirjoittaessani viimeisintä tietokirjaani Pyhät, pahat ja pelokkaat eräs haastattelukysymysten aihe oli painajaiset. Noin puolet kirjani 67 informanteista (23 henkilöä) oli jehovantodistajataustaisia. Heistä 18 henkilöä kertoi nähneensä / näkevänsä hengellisiä painajaisia. Lähes jokainen heistä oli kasvanut Jehovan todistajien yhteisössä. Aikuisiällä yhteisöön liittyneillä painajaisia ei juurikaan ilmennyt.

Tein pienen vertailevan kyselyn myös netin kautta. Tulosten antamien viitteiden perusteella vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä painajaisten määrä oli huomattavasti vähäisempää kuin todistajilla. Näin oli yllättävää kyllä siitä huolimatta, että lestadiolaisuudessa opetetaan helvetistä ja tulimerestä.

Millaisia painajaisia Jehovan todistajat näkevät? Alla on otteita kirjasta Pyhät, pahat ja pelokkaat:

"Vieläkin Jehovan todistajissa nimellisesti mukana oleva nimimerkki Enkelinkyynel kertoo nähneensä paljon Harmagedoniin liittyviä unia, joissa Jumala tuhosi maailman eri tavoin. 
Hän ei koskaan selvinnyt tuhosta. Yhdessä unessa hän yritti mennä valtakunnansalille, mutta ovet suljettiin eikä häntä päästetty sisään. Toisessa, noin 10-vuotiaana näkemässään unessa hän kertoo olleensa pää pölkyllä isovanhempien mökillä ja kokeneensa kaulansa katkaisun, Hän näki myös aidontuntuisia unia, joissa paettiin vainoja tunneleita pitkin. Vaatteiden sisään oli sullottu Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtiä, koska niitä haluttiin suojella. Enkelinkyynel uskoo, että puheet toisen maailmansodan aikaisista tapahtumista, Raamattujen salakuljettamisesta vankiloihin ja keskitysleireihin, siirtyivät lapsuuden uniin. Hänkään ei kertonut painajaista vanhemmilleen.

Nimimerkki Lilja kertoo nähneensä painajaisia koko ikänsä. Hän kuvailee osallistuneensa unessaan omiin hautajaisiinsa, jotka pidettiin valtakunnansalilla. Lilja on niin ikään joutunut pohtimaan unimaailmassa useasti, vielä aikuisenakin, mitä pitää pakata mukaan sotaa paetessa. Hän kertoo pohtineensa aina unien aikana, onko kyse tavallisesta sodasta vai Harmagedonista. Lapsuusaikoina Liljan Harmagedon-unet keskittyivät siihen, miltä Harmagedonissa oleminen tuntuu. Aikuisuudessa, noin 19-vuotiaasta eteenpäin alkaessaan irtautua uskosta unet keskittyivät siihen, miten Harmagedonista voisi selviytyä käytännön tasolla. Painajaisissa hän pohti, pitäisikö yrittää huutaa Jehovan nimeä ääneen. Olisiko mahdollisuutta pelastua, vaikka olisi jo lähes käytännössä hylännyt uskonsa?

Jehovantodistajuuden jättänyt nimimerkki Okra toteaa kirjeessään, että hän luuli pahojen unien aiheuttaman pelon olevan normaalia elämää. 
Harmagedon-unet ja tapetuksitulemisunet ovat olleet pahimmillaan jokaviikkoisia. Näen edelleen jaksoittain paljon painajaisia, vaikka ne ovat viime vuosina vähän hellittäneetkin.
Demoniuniakin olen nähnyt tavan takaa, enkä ole lapsena puhunut niistä kenenkään kanssa. Heräsinkin todella usein sänkyni alta, kun olin unissani ryöminyt piiloon. Se oli niin yleistä, että luulin sen olevan ihan normaalia, varsinkin kun se ei tuntunut kiinnostavan ketään muutakaan, esimerkiksi aikuisia.
Okra"   (s.212-213)
 
Haastattelemani henkilöt kertoivat, ettei painajaisista voinut puhua kotona. Tuntui väärältä pelätä Harmagedonia, sillä sitä piti odottaa innolla. Miten olisi voinut kertoa vanhemmille, että odotettu ja toivottu asia tuotti painajaisia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti