maanantai 15. lokakuuta 2012

Vankeustuomio 99 vuotta

Mitä liikkuu rakastavan äidin päässä sillä hetkellä, kun hän päättää liimata lapsensa kädet seinään superpikaliimalla? Sitä on vaikea kuvitella. Tapahtuuko tällaista oikeasti? Iltapäivälehden mukaan tapahtuu.

Teksasilainen viiden lapsen äiti, 23-vuotias Elizabeth Escalona, pahoinpiteli kaksivuotiasta taaperoaan syksyllä 2011. Äiti oli hermostunut lapselleen, kun pottaharjoitukset eivät olleet sujuneet toivotusti, potkinut lasta vatsaan ja hakannut tätä maitokannulla, niin että lapsi oli saanut aivoverenvuodon. Lopuksi hän oli liimannut taaperon kädet seinään.

Äiti tuomittiin viime viikolla (lokakuu 2012) vankilaan pahoinpitelystä 99 vuodeksi.


Sosiaalityöntekijän mukaan äiti rakastaa kaikkia viittä lastaan. Entäpä jos hän olisi vihannut lapsiaan?

Vanhoillislestadiolaisesta ehkäisyopista

Sain vastauksia aiemmin esittämiini kysymyksiini. Siispä nostan tämän aiheen jälleen kerran esille.

Blogi Omat polut, etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia ottaa tekstissään (11. 10. 2012) puheenaiheeksi aiemmassa postauksessani olleen vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön kuuluvan äidin kirjoituksen. Tekstin otsikkona on Seitsemän sektiota, seitsemän tervettä lasta.
Osallistuin keskusteluun omalla kommentillani ja kysyin raamatullisia perusteluja ehkäisemättömyydelle. Nimimerkki Nimetön 139 antoi pari raamatunjaetta höystettynä Lutherin selityksillä. Hänen antamansa raamatunkohdat olivat “lisääntykää ja täyttäkää maa” 1. Moos. 1:28 sekä kertomus Onanista, joka ei halunnut antaa jälkeläistä veljensä vaimolle 1. Moos. 38:9.

Mielestäni kumpikaan yllä olevista jakeista ei anna perusteluja sille, miksi vl-ihmisen tai ylipäätänsä kenenkään pitäisi toteuttaa maksimaalista lisääntymistä. Ensimmäinen jae kuvaa tilannetta, jossa maan päällä on kaksi ihmistä. Toinen jae kuvaa Onanin itsekkyyttä ja kapinointia Jumalan suoraa ohjetta vastaan. Jakeissa ei kielletä kuuntelemasta omaa jaksamistaan ja omia toiveitaan tai rajoittamasta lapsilukua yhteen, kahteen, viiteen tai kymmeneen taaperoon.



Mutta nyt varsinaiseen asiaan, joka herätti mielenkiintoni ja sai minut jatkamaan aiheesta. Nimetön 139 perusteli ehkäisyoppia Lutherin selityksillä. Hän nostaa esille mielenkiintoisen näkökohdan, johon en ole kuullut opillista ohjetta vl-yhteisöltä ja jota en ole nähnyt otettavaksi esille ehkäisyopillisissa kysymyksissä.

(Martti Lutherin selityksiä Raamatunkohdasta: 1. Moos. 2:18)
“Tänä päivänä voi tavata monia, jotka eivät haluaisi heille syntyvän lainkaan lapsia. Tätä suorastaan barbaarista raakuutta ja epäinhimillisyyttä tavataan erityisesti ylhäisten ja ruhtinasten keskuudessa, jotka usein pidättyvät avioliitosta vain siitä syystä, ettei heillä olisi jälkeläisiä. Vielä julkeampina pidetään ruhtinaita, jotka alistuvat pakosta naimattomuuteen, jotta heidän perheensä ei ylenmäärin lisääntyisi. He ansaitsisivat todella, että heidän muistonsakin hävitettäisiin elävien maasta. Mutta kaikki tämä on osoitusta perisynnistä. Mehän kyllä ihailemme suvunjatkamista katsoen sen Jumalan suurimmaksi työksi ja ylistämme sitä suuresti suurimpana lahjana.”   (Martti Luther, Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 1-7 s. 118)

Mielenkiintoista. Onko yllä oleva teksti ymmärrettävä siten, että naimattomuus on Lutherin mielestä synti, jos naimattomuudella on tarkoitus estää lisääntyminen? Siltä vaikuttaa. Olen nimittäin kuullut, että moni vanhoillislestadiolainen pidättyy avioliitosta juuri siksi, että ei halua lapsia. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että Luther pitää tällaista käytöstä epäinhimillisenä ja barbaarisena raakuutena.

Nimetön 139 nosti tämän kohdan esille. Kiitos hänelle. Mielelläni haluaisin selvyyden tämän jälkeen myös siihen, mikä on virallinen vanhoillislestadiolainen kanta asiaan. Olen kysynyt toisessa yhteydessä, miksi ehkäiseviä perheitä syyllistetään, kun toiset saavat valita vapaasti naimattomuuden ja jättää kaikki lapset synnyttämättä.
Luther selvästi tuomitsee tällaisen käytöksen. Mitä sanoo vl-liike? Jos ihmisen tehtävä on täyttää maa maksimaalisella synnyttämisellä, niin onko naimattomuus julkea osoitus perisynnistä?

Lopuksi vielä yksi kysymys. Miten vanhoillislestadiolainen liike suhtautuu synnytyksen aikaiseen kivunlievitykseen? Otetaanko "kivulla tulee sinun lapsesi synnyttämän" (1.Moos.3:16) myös kirjaimellisesti?

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Ahdistaako uskontosi?

Minulle linkitettiin blogi, jossa nuori 16-vuotias vanhoillislestadiolainen tyttö kuvailee elämäänsä kahden erilaisen maailman välillä. Nuori kertoo, ettei hän koe uskonnollista yhteisöä ja sen sääntöjä omikseen, mutta ei pysty eikä uskalla sanoa ajatuksiaan ääneen. Samanlaiset ajatukset ovat varmasti tuttuja monille murrosikäisille vahvassa hengellisessä ilmapiirissä kasvavalle nuorille uskonnollisesta yhteisöstä riippumatta.

Blogin kirjoittaja kritisoi yhteisönsä ulkonäkösääntöjä (pukeutuminen, meikkaaminen) ja käyttäytymissääntöjä (musiikin kuuntelu, tanssiminen, seurustelu, yhteisön aktiviteeteissa kulkeminen, ystävien valinta). Jos nuori ei pysty perustelemaan yhteisön asettamia käyttäytymissääntöjä itselleen, voi niiden noudattaminen tuntua yhdentekevältä tai ahdistavalta. Yhdentekevyys ja ahdistus johtavat helposti näyttelemiseen, teeskentelyyn ja valheisiin. Toisinaan ahdas ilmapiiri johtaa kaksoiselämään, jossa eletään eri rooleja tilanteesta riippuen. Tällainen yhteisön jäsen ei kykene enää lopulta olemaan rehellinen edes itselleen. 

Tiukasti jäseniään kontrolloivassa yhteisössä kasvaminen ei ole helppoa. Pieni lapsi on pakko ottaa mukaan seuroihin / kokoukseen / raamattupiiriin, mutta murrosikäinen pärjää hyvin itsekseenkin. Murrosiän kuohuntavaihe, ilman minkäänlaista hengellistäkään painostusta, on hankalaa aikaa. Jos siihen ympätään mukaan oman seurakunnan tilaisuuksiin puoliväkisin pakottaminen, seuraukset saattavat olla ikäviä. Keinot saada jälkipolvi tottelemaan ovat moninaiset. Yleisimpiä kasvatustapoja ovat uhkailu, lahjonta ja kiristys. Hengellisissä piireissä mukaan voidaan pakottaa syyllistämällä ja pelottelun avulla. Pahimmat tilanteet, joista olen kuullut, ovat olleet sellaisia, joissa nuoren osallistumishalukkuus on varmistettu nyrkin tai selkäsaunan avulla.


Omasta lapsuudesta on jäänyt mieleen yksi muistikuva, jossa pidän kaksin käsin kiinni ovenpielestä ja itken, että en halua lähteä mukaan seuroihin. Ei auttanut itku eivätkä omat voimat. Lähdettävä oli.

Millaisia neuvoja antaisin tälle blogia kirjoitavalle nuorelle? Ensinnäkin hänen kannattaisi etsiä joku luotettava henkilö, aikuinen, joka ei syyllistä häntä ja jonka kanssa hän voisi puhua ahdistuksistaan ja purkaa omia ajatuksiaan. Puhevälejä vanhempiin ei kannata rikkoa eikä kapinoida vain kapinoimisen ilosta tai kokeilunhalusta.
Olen varma siitä, että 95% vahvan hengellisen vakaumuksen omaavista vanhemmista haluaa lastensa ja nuortensa parasta. Teinin tuskaa voi helpottaa, jos hän pystyy edes hiukan samastumaan vanhempiensa tilanteeseen. Usein heilläkään ei ole mahdollisuuksia poiketa yhteisön tavoista tai joustaa normeista ja säännöistä. Kapinoiva, omia ajatuksia ja mielipiteitä esittävä aikuinen on yhtä lailla vaarassa joutua suljetuksi ulos. Vastassa voi olla koko suvun hengellinen traditio.

Ei ole helppoa olla nuori ahtaassa fundamentalistisessa uskonnollisessa yhteisössä, mutta ei ole helppoa olla vanhempikaan. Oma tahto, omat toiveet ja omat unelmat on alistettava yhteisön tahdon ja mission alle. Jos aihe kiinnostaa, lisää pohdintaa aiheesta löytyy gradustani.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Arkkipiispa ja hengellinen väkivalta

Seksuaalisuus puhuttaa kirkkokansaa ja kirkkoon kuulumattomia. Vaikuttaa siltä, että mielipiteitä lätkitään vähän sinne tänne, eikä aina huomata, mitä oman kommentin alle litistyy. Jälleen kerran puhutaan homoseksuaalisuudesta. Nyt ei ole kysymys niinkään siitä, onko homoseksuaalisuus oikein vai väärin, vaan lähinnä siitä, saako ihminen ahdistua omasta seksuaalisuudestaan. Mitä mieltä sinä olet, saako? Luterilaisen kirkon korkein auktoriteetti sanoo, ettei saa. Homoseksuaalin eheyttäminen on arkkipiispa Kari Mäkisen lausunnon mukaan hengellistä väkivaltaa.

Kyllä nyt niin mieleni pahoitin ja ärsyynnyin herra arkipiispan mielipiteeseen tästä Aslanin eheytyskurssista. Arkkipiispa kun kertoi STT:lle pitävänsä Aslan-yhdistyksen eheytystoimintaa manipuloivana toimintana ja hengellisenä väkivaltana. Täytyi taas kerran hieraista silmiään ja hyvin vakavasti pohtia, että mitä nämä piispat oikein ajattelevat uskosta ja hengellisyydestä vai ajattelevatko mitään. Mikä on tämä kirkko, johon vielä toistaiseksi kuulun? Onko se lintu vaiko kala? Perin kummallinen käsitys kirkkoni johtajalla on ainakin hengellisestä väkivallasta.

Otetaanpa tähän väliin Wikipedian määritelmää hengellisestä väkivallasta. Sivustolla kerrotaan näin: "Hengellinen väkivalta on uskonnollissävytteistä käyttäytymistä, jolla pyritään murtamaan tai nujertamaan uskonnollisin uhkauksin, vaatimuksin tai pakottein toisen ihmisen elämänkatsomus, elämäntapa tai mielipide." Miten on, uhkaako, vaatiiko tai pakottaako Aslan ihmisiä johonkin? Eikö kurssi olekaan vapaaehtoinen? Miten tämä ns. väkivalta ilmenee?


Aslan on kirkkokuntiin sitoutumaton kristillinen järjestö, joka antaa tukea ihmisille, jotka kokevat tarvitsevansa hengellistä apua ihmissuhteiden, tunne- ja seksuaalielämän alueella. Lähtökohtana on siis aina yksilö, joka etsii itse apua omiin henkilökohtaisiin ongelmiinsa Aslanin kautta.

Mitä Aslanin toiminnassa pelätään? Sitäkö, että joku onnellinen tasapainoinen homoseksuaali eheytyisi vastentahtoisesti, aivan vahingossa heteroksi? Mielestäni kurssille hakeutujan tulee ottaa itse päävastuu itsestään. Jos hengellisyys ahdistaa, ei pidä mennä mukaan toimintaan, jonka jo etukäteen tietää olevan vahvasti hengellistä. Aslan kertoo toiminnastaan avoimesti nettisivuillaan. Väittäisin, että on äärimmäisen vaikeaa joutua vahingoissa Aslanin kurssille eheytettäväksi, jos kokee olevansa seksuaalisesti ehjä homoseksuaali. Miksi itsensä kanssa tasapainossa oleva hakeutuisi eheytykseen? Oletan, että kursseille pyrkivä henkilö tietää itse hyvin tarkasti millaiseen toimintaan hän on menossa ja miksi hän sinne hakeutuu.

En päässyt oikein sisälle herra arkkipiispan aivoituksiin. Onko hän nyt siis sitä mieltä, että hengellisen avun ja tuen antaminen seksuaalielämässä oleviin ongelmiin on hengellistä väkivaltaa siitä huolimatta, että henkilö hakeutuu itse kurssille saamaan apua? Onko arkkipiispa todellakin sitä mieltä, että Raamattu ei anna perusteita rukoilla lähimmäisen puolesta jos tämä pyytää rukoustukea seksuaaliongelmiinsa?
Ovatko homoseksuaalisuus ja porno kirkolle nykyään niin "pyhiä" asioita, ettei ihminen, joka kokee ne synneiksi, saa pitää niitä syntinä, ei vaikka kyse olisi omasta ruumiista? Jos herra arkkipiispa haluaa nujertaa näiden apua hakevien uskonnolliset mielipiteet ja ahdistuksen omasta seksuaalisuudestaan, hän syyllistynee itse henkiseen ja hengelliseen väkivaltaan.

Näen asian nimittäin niin, että niin kuin itse kullakin on oikeus elää henkisesti tasapainoisesti homoseksuaalina, tulee jokaisella henkilöllä vastavuoroisesti olla myös oikeus hakea hengellistä apua homoseksuaalisuuden takia kokemaansa ahdistukseen, jos kokee apua ja terapiaa tarvitsevansa.
Mikäli joku ulkopuolinen alkaa sanella tällaiselle ahdistuneelle ihmiselle, ettei hänellä saa olla synnintuntoa homoseksuaalisista teoistaan, on se aivan yhtä paha asia kuin syyllistää väkivalloin sellaista henkilöä, joka ei koe omassa homoseksuaalisuudessaan mitään väärää.

Sitä paitsi jos kirkko tarjoaisi tukea seksuaalielämässä olevien ongelmiin, ei kirkon jäsenten tarvitsisi hakeutua Aslanin kursseille. Mutta mitä apua kirkko voisi tarjota, kun nykyään "lähes kaikki käy"? Miten homoseksuaalinen pappi voisi ymmärtää oman seksuaalisuutensa kanssa kamppailevaa henkilöä, kun pappi ei näe asiassa mitään ongelmaa synnistä puhumattakaan? Entä, jos asia on oikeasti ongelma jollekin? Mitätöikö kirkko ongelmaisen tunteet?



Millä mandaatilla herra arkkipiispa puuttuu Aslanin toimiin? Eikö olisi syytä aloittaa hengellisen väkivallan kitkeminen ensin omasta kirkkokunnasta, esimerkiksi herätysliikkeistä?

Voin toki olla väärässäkin, mutta minusta vaikuttaisi siltä, että arkkipiispa on eniten huolissaan siitä, että Aslan pitää homoseksuaalisuutta syntinä. Mutta onko kirkko hitustakaan huolissaan siitä, että esimerkiksi vanhoillislestadiolaisuus pitää homoseksuaalisuuden ja masturboinnin lisäksi myös korvakoruja, hiusten värjäämistä ja ehkäisyä kadotukseen vievinä synteinä?

Eikö tulisi olla enemmän huolissaan niistä tuhansista luterilaisen kirkon jäseninä olevista vl-äideistä, jotka eivät uskalla ehkäistä helvetinpelon takia kuin niistä muutamasta henkilöstä, jotka hakeutuvat vuosittain itse vapaaehtoisesti yhteiskristillisen Aslanin parin päivän mittaisille kursseille? Vanhoillislestadiolaisuus on kirkon ydintä. Aslanin toimintaan osallistutaan vapaaehtoisesti ja harkiten, vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön synnytään.

Niinpä kysynkin, kumpi on vaarallisempaa henkisesti: vapaaehtoinen parin päivän eheytyskurssi Kiponniemessä Aslanin kurssilla vai koko hedelmällinen ikä masentuneena, uupuneena vanhoillislestadiolaisen suurperheen äitinä tai isänä jatkuvassa syyllisyydessä ja helvetinpelossa kipuillen? Miksi kirkko ei uskalla ottaa selvää kantaa tähän niin monille kipeään asiaan? Miksi takertua ulkopuolella oleviin lillukanvarsiin kun omassa piirissä on massiivinen ongelma? Mitä kirkko pelkää? 

maanantai 1. lokakuuta 2012

Tuleeko syntymättömästä lapsesta enkeli?

Voiko ihminen tuottaa "enkeleitä" omalla valinnallaan? Kuinka monta Jumalan suunnittelemaa sukupolvea voit tuhota ehkäisemällä sinulle varattujen lasten syntymän maan päälle? Mihin niiden sielut joutuvat, joiden syntymän ehkäiset? Joudutko tulevaisuudessa vastuuseen ehkäisyn käytöstä Jumalan edessä? Pääsetkö taivaaseen jos et toteuta Jumalan tahtoa, maksimaalista lisääntymistä, lapsilukusi kohdalla? Onko ehkäisy oikeasti murhaamista?

Useimmille ihmisille yllä olevat kysymykset ovat absurdeja, järjenvastaisia. Väitän kuitenkin, että juuri tälläkin hetkellä yllättävän moni perhe maassamme painiskelee niiden kanssa. Uupuneet vl-äidit pohtivat mielessään, mitä tehdä, kun Jumala on siunannut suurella lapsikatraalla, eikä oikeastaan jaksaisi enää ottaa vastaan yhtään lahjaa, mutta toisaalta uusista pienokaisista ei voi eikä saa kieltäytyäkään.

Oppi kun on yksinkertaisuudessaan tämä: Vanhoillislestadiolainen haluaa ottaa vastaan kaikki lapset. Lauseessa ei ole lieventäviä sanoja, eikä siihen saa lisätä sivulausetta joka alkaisi sanalla mutta. Jos kuulut liikkeeseen, ajattelet ja toimit niin kuin liikkeeseen kuuluva ajattelee ja toimii.

Haluan ravistella käsityksiä, joihin uupuneet äidit vetoavat ehkäisystä kieltäytyessään. Miksi? Siksi, että olen viime viikkoina lukenut niin monia kertomuksia, joissa kuvataan sitä ahdistusta, masennusta, väsymystä, pelkoa, syyllisyyttä, jota ehkäisemättömyysoppi perheissä aiheuttaa ja on aiheuttanut. Miksi niin moni vl-perheeseen syntynyt lapsi kokee itsensä ei-toivotuksi ja tarvitsee terapiaa?   


Yhteisön virallinen kanta, johon vl-liikkeen johto tukeutuu ulkopuolisissa kannanotoissaan, on se, että ehkäisyä ei ole kielletty. Jokainen perhe toimii omantuntonsa mukaan. Aivan. On kuitenkin huomioitava se, että tiiviissä yhteisössä elävän omatunto on koulutettu yhteisön oppeja tukevaksi jo varhaislapsuudessa. Opetetun omantunnon ohjaaminen haluttuun suuntaan on helppoa, koska sivupolkuja ei anneta. Ehkäisy luetaan yksiselitteisesti synniksi ja syntiä ei saa tehdä.
Todellisuudessa yhteisön jäsenellä on kaksi vaihtoehtoa:

1) Omatuntosi sanoo, ettet halua ehkäistä ja sinut hyväksytään yhteisön jäseneksi sellaisena kuin olet.
2) Omatuntosi sanoo, että haluat ehkäistä, joten et voi olla uskova eikä sinua enää sellaisena pidetä.

Ehkäisyä ei siis ole kielletty, mutta sen ei myöskään katsota olevan sallittua liikkeen sisällä oleville. Koska yksikään vl-uskova ei halua ehkäistä ts. tehdä syntiä Jumalaa vastaan, ei oikeastaan voi olla olemassa vl-uskovaa, joka haluaa ehkäistä. Pelkoa lisää se, että liike opettaa, ettei pelastusta liikkeen ulkopuolella löydy. Ehkäisemättömyys katsotaan samalla valinnaksi ikuisen elämän ja helvetin välillä. Synnin (ehkäisyn) palkka kun on Raamatun mukaan kuolema.

Eräs vl-äiti perusteli Kotimaa24:n blogissa ehkäisemättömyyttään seuraavasti: "Itse ajattelen Raamatun ilmoitukseen nojaten (muistelen että aiheesta on kirjoitettu ainakin Jeremian kirjassa?), että Jumala on tuntenut jokaisen meistä nimeltä jo ennen syntymäämme. Syntymättömät lapset ovat uskon käsitykseni mukaan enkeleitä taivaassa, he eivät ole päässeet koskaan syntymään. Taivaassa on siis paljon ihmisiä, myös syntymättömiä, sekä keskeytetyn raskauden kautta sinne siirtyneitä."


Tulkintani mukaan tämä äiti koki, että hänen tehtävänsä oli synnyttää Jumalan hänelle jo ennalta valitsemat lapset maan päälle hinnalla millä hyvänsä (seitsemän lasta / sektiota). Jos hän ei olisi toteuttanut Jumalan ennalta tekemää suunnitelmaa, hänen osakseen varatut sieluparat olisivat jääneet taivaaseen, syntymättä koskaan maan päälle.

Löytyykö Raamatusta jakeita, joilla tätä oppia voisi perustella? Itse en ole sellaisia vielä löytänyt. En myöskään usko, että yllä oleva äiti on keksinyt logiikkaa aivan omasta päästään. Vanhoillislestadiolainen ehkäisytulkinta johtaa väistämättä kyseenalaisiin ongelmiin. Monet liikkeen jäsenet kiistävät "vauvavarasto-opin", mutta pitävät kuitenkin ehkäisyä murhaan verrattavana tekona. Miksi? Eihän olematonta voi murhata.

Lainaan erästä yllä olevan äidin kanssa samaan blogikirjoitukseen kirjoittanutta: "Liikkeen sisällä tietyt normit imetään äidinmaidossa. Niiden kyseenalaistaminen on samaa kuin kultakala kyseenalaistaisi, että vesi elintilana on typerä. Mutta silloin kun oma sisäinen ääni alkaa sotia yhteisön ääntä vastaan, ihminen on ongelmissa."

Näinhän se on. Ongelmissa on.