perjantai 30. marraskuuta 2012

Rautaiset rakastajat, arvostelu

Kirjoittelin muutamia aikoja sitten lyhyen yhteenvedon Helsingin Sanomien henkilöjutusta, jossa käsiteltiin objektiseksuaali Erika Eiffeliä, naista joka avioitui symbolisesti Eiffel-tornin kanssa. Hesarin artikkelissa mainittiin, että toimittaja Janne Flinkkilä oli kirjoittanut kirjan aiheesta. Niinpä klikkasin itseni paikallisen kirjaston sivulle ja varasin teoksen Rautaiset rakastajat itselleni.
Raapustan tähän jonkinlaisen yhteenvedon kirjasta ja sen herättämistä ajatuksista.

Olin painotuoreen opuksen ensimmäinen varaaja, eikä kestänyt montaakaan päivää, kun kirjasto ilmoitti varauksen olevan noudettavissa. Kirja ei ole kaikkein ohuimmasta päästä. Se on melkoisen tiivistä tekstiä ja sivumäärä nousee hippusen yli kolmensadan.
Helsingin Sanomien artikkeli oli herättänyt monenlaisia mielikuvia joten tartuin teokseen jokseenkin skeptisin ja ennakkoluuloisin ajatuksin.

Ensimmäisten lukujen kohdalla lukeminen oli hidastempoista. Sivuilla vilisi saksankielisiä ja englanninkielisiä nimiä. Välillä tekstin lomassa oli neljästä viiteen riviä lainauksia englanninkielisistä sanoituksista. Kieliä hallitsevalle ne eivät tuota ongelmaa, mutta mietin itsekseni sitä, kuinka hankalasti avautuva kirja on näiltä osin vähän vanhemmalle kieltä taitamattomalle lukijalle.
Neljännestä luvusta löytyy faktatietoa. Kirjoittajan ote muistuttaa paikoitellen tietokirjan kirjoittajaa. Tietopuolinen aines on tervetullutta, mutta rikkoo hieman henkilökuvan rakentumista. Kirjasta voi poimia vaikkapa määritelmät "ekoseksuaalille" ja "agalmatofilialle". Jätän tarkoituksella termit avaamatta ja herättämään mielikuvitusta tai vaihtoehtoisesti lisäämään kiinnostusta tarttua Flinkkilän kirjaan.


Vähitellen ensimmäisten lukujen jälkeen Flinkkilän ote aiheeseen saa syvyyttä. Viidennestä luvusta eteenpäin kirja imaisee minut mukaansa. Yllättäen kirjan tunnelma vastaa hyvää romaania henkilöhahmoineen ja tapahtumineen. Erika kertoo rikkinäisestä lapsuudestaan ja avaa elämästään hyvin kipeitäkin traumoja. Keittiöpsykologin asenteella voisi "tehdä päätelmiä", että ihmissuhteissaan pettynyt, lapsuudessa hyväksikäyttöä kokenut ihminen inhimillistää ja ottaa turvakseen suuria vakaita objekteja, joiden olemassaoloon voi luottaa toisin kuin ihmisiin. Teksti herättää runsaasti pohdintaa, joissain kohdin tunnen myötätuntoa ja jopa kiukkua pienen Erika-tytön puolesta.

Paikoitellen kirjaa lukiessaan jää ihmettelemään, voiko jonkun ihmisen elämä olla oikeasti ja aidosti näin mielenkiintoista, kuin elokuvaa. Pääsy ilmavoimiin, vuodet Japanissa miekkataiturina, mestaruudet jousiammunnassa ja monet muut kirjan esille nostamat Erikan elämänvaiheet herättävät hämmästystä ja kunnioitusta.

Kirjan loppuosa on sujuvaa. Teksti on kokonaisuutena selkeää ja kieliopillisesti nautittavaa. Janne Flinkkilä osaa selvästi kirjoittamisen jalon taidon. Aiheen tasolla hän ei lähde mässäilemään erikoisilla seksuaalisilla taipumuksilla. Sellaista tekstiä odottava lukija tulee pettymään. Kirja on hyvin asiallinen ja korrekti. Erika Eiffel kuvataan lämmöllä ja tekstistä vaistoaa hänen ja kirjoittajan välille syntyneen ystävyyden. Rautaiset rakastajat on asiallinen, pohtiva ja empaattinen teos Erikan maailmasta.

Kaltaisilleni elämäkerroista pitäville, vähän vanhemmille henkilöille kirja on varmasti positiivinen yllätys. Alun käynnistysvaikeuksia ja paikoin hieman runsaslukuista vieraskielistä tekstiä lukuun ottamatta antaisin kirjalle viidestä tähdestä vähintäänkin neljä ja puoli. Ehkäpä laittaisin vielä plussankin päälle.
Kirja on mielestäni vähintäänkin hyvä, jos se on pakko lukea yhdessä illassa. Tämä oli.
Kiitos empaattisesta otteesta kirjailijalle.     :-)

tiistai 20. marraskuuta 2012

Kelpaanko Jumalalle, yhteisölle en kelpaa

Erotettu, eristetty, kartettu, huonoa seuraa, pois potkittu, leimattu, laiteilla oleva, eriseurainen, musta lammas, eksynyt lammas, helvetinmatkalainen, paatunut, maailmallinen, luopio. Näyttääkö joku nimitys tutulta? Onko sinua kutsuttu jollakin edellä olevilla termeillä? Koetko, ettet enää kelpaa hengelliselle yhteisöllesi sellaisena kuin aidosti olet?

Itse olen jo lapsuudessa vanhoillislestadiolaisuudesta ulosmitattu. Minut pistettiin sivuun äitini kylkiäisenä. Meillä ei ollut enää sijaa ystävyyden majatalossa eikä meitä enää edes tervehditty samalla tavalla kuin isääni, joka sai kai armosta jäädä yhteisöön. Äiti otti kantaakseen pahan roolin perheessämme. Lehti, jota ei saanut lukea siirrettiin hänen nimiinsä, samoin televisiolupa. Perheessämme oli kahden kastin jäseniä vai pitäisikö sanoa yksi kastin jäsen ja kaksi kastitonta?

Olen tutkinut hengellistä väkivaltaa monelta taholta jo useita vuosia. Ymmärrän, että uskonnollisilla yhteisöillä on oikeus päättää keitä he kelpuuttavat jäsenikseen ja keitä taas eivät. Sitä en ymmärrä, että nämä ryhmät kuvittelevat omaavansa vallan päättää myös siitä, kuka kelpaa Jumalalle ja kuka ei.


Elämäntapani ovat niin huonoja, etten olisi kelvollinen monellekaan yhteisölle. Mormoniksi minusta ei olisi, koska juon sekä kahvia että teetä. Kumpikaan juoma ei ole mormonille luvallinen. Lestadiolaiseksi en vieläkään taipuisi, koska meillä on televisio, värjään hiuksiani ja kuuntelen mielelläni gospelmusiikkia sekä juon jopa satunnaisesti yhden lasin viiniä (marraskuussakin olen juonut yhden lasillisen punaviiniä). Olisin epäkelpo vl. Jehovan todistajaksikaan minulla ei ole asiaa. En halua pukeutua hameeseen ja kannan kaulassani ristikorua. Jäisin auttamattomasti yhteisön ulkopuolelle. Koivuniemen yhteisöön minulla ei ole mitään toiveita päästä, sillä en ikinä saisi painoindeksiäni naisihmiseltä vaaditulle 17 BMI:n tasolle.

Jokainen yllä oleva yhteisö on myös sitä mieltä, etten kelpaa Jumalalle. Kelpaisin kyllä, jos olisin valmis noudattamaan kunkin yhteisön käskyjä ja kieltoja. Mormonina minun tulisi suorittaa temppelirituaalit, vanhoillislestadiolaisena lopettaa ehkäisy ja testata haluaako Jumala lahjoittaa vielä yhden lapsen lisää. Jehovan todistajana vihkiytyisin järjestölle ja aloittaisin aktiivisen kenttäpalveluksen.
Jos liittyisin johonkin näistä yhteisöistä ja alkaisin noudattaa heidän oppejaan kirjaimellisesti, niin takaisiko se, että kelpaisin sen jälkeen Jumalalle?

Vai voinko luottaa Raamatun sanaan, joka kertoo, että kelpaan Jumalalle ainoastaan Jeesuksen Kristuksen ja hänen sovitustyönsä kautta? Onko minulla toivoa, jos ojentaudun yksin Jeesuksen puoleen ilman minkään yhteisön passia ja hyväksyntää?
Kenen pillin mukaan minun on hypättävä? Ketä totella? Moni seuraa yhteisönsä auktoriteettia lapsuudesta saadun mallin kautta tai löydettyään aikuisuudessa "Totuuden".

Jokainen noista yllä mainituista yhteisöistä sanoo omistavansa Ainoa Oikean Totuuden ja ainoan tien Jumalan luo. Kaikki muut ovat väärässä. Valitettava tosiasia on, että ainakin kolmen neljästä noistakin yhteisöistä on oltava väärässä koska totuudet ovat ristiriidassa toistensa kanssa.
Ketä siis uskoa?

Yhteisöjen mielestä olen paha ihminen. Teen vääriä tekoja. Niistä yksi suurimmista on se, että uskallan arvostella ja kritisoida näiden yhteisöjen toimintaa. Erottaminen, eristäminen, karttaminen, huonoksi seuraksi nimittäminen, pois potkiminen, leimaaminen tai laiteilla olevaksi, eriseuraiseksi, mustaksi tai kadotetuksi lampaaksi, helvetinmatkalaiseksi, paatuneeksi maailmalliseksi luopioksi nimittäminen on yhteisöjen mielestä täysin oikeutettua ja rakkaudellista, mutta täydellisen yhteisön arvosteleminen ei sitä ole.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Aina vain hullummaksi menee

Luulin olevani jo siinä iässä, jossa tavallinen normipäivän lehtiuutinen ei enää pahemmin hätkähdyttäisi. Erehdyin. Hörppiessäni aamukahvia Hesarin seurassa, sain taas huomata kuinka paljon suuressa maailmassa on asioita, joista tällä teologireppanalla ei ole ollut harmainta aavistusta. Ennen tätä marraskuista aamua en nimittäin tiennyt, että on olemassa myös seksuaalisessa mielessä esineisiin rakastuvia ihmisiä, objektiseksuaaleja.

Kuluvan päivän Helsingin Sanomat kertoo henkilökuvassaan naisesta, joka rakastui Eiffel-torniin. Vuonna 2007 Erika LaBrie solmi symbolisen avioliiton Eiffel-tornin kanssa ja muutti nimensä Erika Eiffeliksi. Erika on yksi objektiseksuaalisista ihmisistä. Hän kokee romanttisia ja seksuaalisia tunteita esineitä kohtaan.


Erikalla on ollut myös muita rakkaussuhteita kuin Eiffelin-torni. Siinä missä tavallisen nuoren ihastus kohdistuu Lasseen tai Lissuun, Erikan ensirakkaus kohdistui Fairbanksin siltaan. Hänellä on ollut suhde myös katanamiekkaan ja jousipyssyyn. Erika toimii vetäjänä objektiseksuaalien nettiyhteisössä, johon kuuluu yli 200 jäsentä ympäri maailmaa.   

Objektiseksuaaleilla voi olla monta samanaikaista rakkautta. Median kohdeltua Erikaa kaltoin, hänen suhteensa tornin kanssa mutkistui ja he etääntyivät toisistaan myös maantieteellisesti. Nykyisin Erika Eiffel asuu Berliinissä. Hän kertoo pitäneensä viimeiset kolme vuotta elämänsä tukipilarina Berliinin muuria. Erika tunnustaa, että suhde muuriin on kestänyt jo yli 20 vuotta.

Naisen tuorein ihastuksen kohde on nostokurki, jonka kuljettajaksi hän on kouluttautumassa. Suhde on Erikan kertoman mukaan vasta tapailun asteella. Toivottavasti uusi rakkauden kohde helpottaa hieman mustasukkaisuusdraamaa Erika Eiffelin ja ruotsalaisen Eija-Riitta Berliner-Mauerin välillä. Eija-Riitta kun on naimisissa Berliinin muurin kanssa.

Tarinasta on julkaistu kirja kuluneella viikolla. Janne Flinkkilän kirjoittama ja Liken kustantama teos on nimeltään Rautaiset rakastajat.

Huh heijaa. Mitäpä tähän enää muuta voisi lisätä.


perjantai 2. marraskuuta 2012

Hedelmätön puu

Ystäväni muutti uuteen asuntoon. Sopiva koti löytyi maaseudun rauhasta. Kaunista taloa ympäröi hoidettu puutarha istutuksineen ja useine hedelmäpuineen. Ystäväni hoiti puutarhaansa ilolla ja sai runsaasti satoa. Ainoan poikkeuksen toi yksi omenapuu, joka ei tuottanut hedelmää odotuksista huolimatta. Koska puu oli muutoin terve ja kaunis, se sai kasvaa vuosia paikallaan hedelmättömyydestään huolimatta.
Viimein tuli kuitenkin se syksy, jolloin ystäväni kärsivällisyys loppui. Hän päätti luopua turhana pitämänsä kasvista ja istuttaa tilalle satoisan puun.


Kun ystäväni lähestyi tontin laidalla kasvavaa omenapuutaan, aikoen kaataa sen, hän suureksi hämmästyksekseen huomasi lehtien seassa pieniä luumuja. Puu ei ollutkaan omenapuu vaan luumupuu ja se oli onnistunut tekemään salassa aivan toisenlaista hedelmää kuin siltä oli jo vuosia odotettu.
Puu sai jäädä.   

Kuullessani kertomuksen tästä hedelmäpuusta, mietin, että sen tarina voisi yksinkertaisuudessaan kertoa jotain myös meidän ihmisen elämästä ja kaipauksista. Usein mieltä odotetaan tiettyjä asioita. Vanhemmilla voi olla toiveita lastensa tulevaisuudesta. Saatamme etsiä ja kysellä erilaisten lahjojen ja lahjakkuuksien perään niin innokkaasti, että se mikä on jo selvästi näkyvissä, jää kokonaan huomaamatta.

Jos lapsesi tai nuoresi on luumupuu, älä sure ettet löydä hänestä omenoita. Iloitse niistä hedelmistä ja lahjoista joita hänellä on, vaikka ne eivät vastaisi omia odotuksiasi Luojan "puutarhurina". Elämä voi yllättäen viedä aivan toiseen suuntaan kuin mitä olit ajatellut. Ole avoin muutoksille.  

Siunausta syksyysi.