sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Erään maailmanlopun jälkeen

Kirjoitan tätä tekstiä joitain päiviä Maya-kalenterin maailmanlopun jälkeen. Vaisulta tuntui tämäkin loppu. Tai oikeastaankaan mitään varsinaista loppua ei pitänyt tulla, ainoastaan muutos uuteen aikakauteen. Ehkä jotain suurta mullistavaa onkin tapahtumassa, mutta niin hitaasti, että emme kykene sitä vielä havaitsemaan. Toisaalta muutos ei alkanut toissapäivänä, sillä maailmamme muuttuu koko ajan ja keksitään aina yhä uusia ja uusia tarpeita, joita ilman emme pysty elämään.

Muistan hyvin ajan ilman kännyköitä, tietokoneita, digibokseja ja videoita. Vanhempieni mustavalkoisessa televisiossa oli tasan kaksi kanavaa, eikä ohjelmaa tullut silloin kun väki nukkui. Ei ollut mikroaaltouunia, induktioliettä, leivänpaahdinta, kahvinkeitintä tai vedenkeitintä eikä lapsuudenkodistani löytynyt edes pakastinta ennen murrosikääni. Autossamme oli neljä vaihdetta ja pakki. Rattia piti kääntää voimalla. Ei ollut ohjaustehostimia, liukkaudenestoa eikä turvatyynyjä.

Vielä yhden sukupolven harppaus itsestäni taaksepäin, niin pääsemme aikaan jolloin monessa taloudessa maaseudulla haettiin kaikki käyttövesi kaivosta tai lähteestä. Köyhässä kodissa ei ollut sähköhellaa eikä jääkaappia. Puhelin saattoi olla naapurissa tai kaupalla. Kouluun kuljettiin matkojen takaa kesäisin jalan ja talvella suksilla. Sisävessoja ei ollut. Tarpeilla käytiin ulkohuussissa kesähelteistä talvipakkasiin ja vanhat mummot ja papat saattoivat käydä navetan takana tunkiolla, jos ulkohuussiakaan ei ollut vielä navetan kupeeseen rakennettu.
Ei ollut aikaa valitella maailman menoa. Kun vaatteet piti pestä käsin, lakanat keittää puhtaiksi saunan padassa ja kasvattaa itse oma ruokansa, leipoa leipänsä ja kerätä marjat ja sienet talven varalle, aika kului pakostakin ihan vain arjen rutiinien ylläpitoon ja perheen elättämiseen.

Toki entisaikaankin oli liikkeellä monenlaisia ennustelijoita. Etupäässä odotukset lähtivät raamatullisista teksteistä. Kun arjen elämä oli kovaa ja työntäyteistä, ajatus tulevasta paratiisista ja taivaasta tuntui varmasti hyvältä. Kipujen ja kolotusten, kylmän ja luonnonvoimien armoilla oleva ihminen kurottautui Jumalan puoleen kaivaten uutta ja parempaa elämää tämän ajan vaivojen ja uurastuksen jälkeen.

Jotain perustavanlaatuista muutosta on tapahtunut. Väittäisin, että elämästä nykyteknologian keskellä on tullut niin helppoa, ettei monikaan koe enää tarvitsevansa Jumalaa. Raamattu koetaan vanhahtavana kirjana. Sen opetuksia pidetään tukahduttavina ja moraalisia malleja epämukavina. Uusi uljas ihminen kokee itsenä kaikkivoipana ja haluaa nauttia elämästä. Nykyihminen elää itselleen omassa minäminä-maailmassaan. Jeesus ei mahdu mukaan.
Siksi myös puheet maailmanlopusta voivat tuntua pelottavilta. Moniko oikeasti haluaa muutosta? Eikö nyt ole riittävän hyvä? Mihin Jumalaa ja Jeesusta tarvittaisiin? Onko paratiisissa älypuhelimia, hyviä leffoja, youtubea ja saako siellä siideriä? Raamatun antama kuva taivaasta ei "kolahda" nykyihmiselle. Kuka haluaa ylistää ja iloita ikuisesti? Miten se on mahdollista ilman kaikkea nykyajan teknologiaa? Tuskinpa Jeesuksellakaan on kännykkää .... ?


Raamatun mukaan tämä maailma on katoamassa. Jeesus sanoi palaavansa takaisin hakemaan omiaan. Ne jotka uskovat, luottavat lupaukseen ja odottavat. Heille toive paluusta on positiivinen asia. He odottavat muutosta parempaan. Kirjoitusten mukaan muutos on yllättävä ja äkillinen. Evankeliumitekstissä varoitetaan, että siinä vaiheessa ei ole enää aikaa pohtia haluaako seurata Jeesusta vai ei. Toinen otetaan ja toinen jätetään. Päätös siitä, haluaako mukaan vai ei, pitäisi tehdä hyvissä ajoin.

Moni haluaa ottaa ennustuksista kunnian itselleen. Erilaisia profeettoja ilmestyy kertomaan yhä uusista ja uusista päivämääristä. Myös monet uskonnolliset yhteisöt ja lahkot ovat esittäneet varmoja päiviä "ylöstempaukselle", "vihan päivälle" ja "Harmagedonille". Esimerkiksi Jehovan todistajat odottivat varmaa loppua vuonna 1975. Lisäbonuksena pelastusta tarjotaan usein vain oman yhteisön jäsenille. Jeesus ei riitä. Tarvitaan jotain enemmän. Toistaiseksi minkään ryhmän lopunaikoja määritelevä ennustus ei ole toteutunut. Raamatun mukaan toteutumattomat ennustukset osoittavat profeetan vääräksi, eikä tällaista tule enää kuunnella. Toisin sanoen, pieleen menneen ennusteen tehneen yhteisön oppiin ei kannata panostaa.

Seuraavaan Mayakalenterin päivämäärään on jäljellä enää 75961 vuorokautta. Yksikään tätä tekstiä nyt lukevista ihmisistä ei elä niin pitkään, että pystyisi ottamaan selvää, mitä tuolloin tulee tapahtumaan. Moni muu edellisessä kappaleessa avautuvan linkin päivämääristä on kuitenkin varsin todennäköisesti monien seurattavissa. Siispä ei huolta, ensimmäinen "varma ylöstempaus" on tulossa jo ennen ensi kesää.
Sitä odotellessa, toivotan kaikille blogini lukijoille siunausta ja hyvää alkavaa Herran vuotta 2013!

maanantai 17. joulukuuta 2012

Lyhyet jäljet

Tunnustan, että olen suhtautunut ja yhä edelleen suhtaudun liian sinisilmäisesti blogiteksteihin, ihmisten tarinoihin ja kokemuksiin. Ei pitäisi. Netti on paikka, jossa on helppo huijata. Kuvia, sanoja ja koko elämäntarinoita voi kopioida ja väittää omakseen. Tällaiseen tapaukseen törmäsin viime viikolla.

Seuraan melko tiiviisti muutamia hengellisyyteen liittyviä palstoja. Näitä ovat entisten Jehovan todistajien Veljesseura, entisten vanhoillislestadiolaisten Hakomaja sekä samaa yhteisöä peilaava Omat polut, joka tuo esille vanhoillislestadiolaisuuden sisä- ja ulkopiirin tapahtumia. Jokaisella kolmella sivustolla liikkuu nimimerkin turvin ihmisiä, jotka avaavat omaa elämäänsä syvästä negatiivisuudesta vahvaan positiivisuuteen saakka.

Millainen on ihminen, joka kopioi netistä toisen henkilön kirjoittaman tarinan ja muokkaa siitä uuden kertomuksen esittäen sen sitten toisella sivustolla omanaan? Itse kutsuisin tällaista ihmistä poikkeuksellisen törkeäksi, halpamaiseksi, valehtelijaksi ja varkaaksi - identiteettivarkaaksi.
Sen lisäksi, että henkilö tekeytyy toiseksi ihmiseksi, hän saattaa aiheuttaa vahinkoa tarinan alkuperäiselle kirjoittajalle. Nimittäin ne, jotka tuntevat alkuperäisen kirjoittajan ja hänen tarinansa, todennäköisesti luulevat hänen olevan myös uuden version takana yhdistäen kaikki keksityt palaset alkuperäiseen henkilöön.

Tekstivaras tekee hallaa myös sivustolle, jonne hän tarjoaa tekstinsä. Herää kysymys siitä, kuinka luotettava tällainen sivu on informaation lähteenä? Ovatko siellä olevat muutkin "omat kokemukset" osittain tai kaikki keksittyjä? Voinko luottaa kerran huijanneeseen sivustoon?
Tapauksen yhteydessä nousi mieleeni välittömästi myös kirjailija Vettenterä. Tosin hänellä oli tähän tapaukseen verraten "puhtoiset jauhot pussissaan", sillä hän oli sentään keksinyt kaikki henkilöt ja koko tarinansa ihan omasta päästään.



Hyvä "Meri", sinä joka "kykenit nauttimaan lapsistasi, vasta kun olit jättänyt vanhoillislestadiolaisen uskosi". Sinut on paljastettu. Vinkiksi sinulle ja kaltaisillesi toisten tekstien ja elämäntarinoiden varastajille annan muutaman neuvon:
a) Älä kopioi kaikkea aivan suoraan. Käytä mielikuvitustasi. Paljastumisen vaara on suuri, jos joku tunnistaa itsensä varastetusta kertomuksesta.
b) Jos kopioit koko tarinan, lue tarkkaan mitä kirjoitit. Aito ihminen ei sekoita omia raskauksiaan ja keskenmenojaan. Oikea äiti kyllä tietää monesko raskaus meni kesken. Tekstivarkaalle tulee helposti virheitä.
c) Muuta lauseita ja lauserakenteita. On koomista löytää useita perättäisiä identttisiä lauseita kahden eri henkilön kirjoituksesta. Vaikka jollekin olisikin tapahtunut aivan samat asiat kaikkine raskauksineen ja keskenmenoineen ja aivan samassa järjestyksessä, ei ole mahdollista että lauseetkin olisivat täsmälleen identtisiä. 

"Meri", en tiedä kuka olet, mutta tunnen alkuperäisen tekstin kirjoittajan. Tekosi oli törkeä häntä kohtaan. Sait Omat polut sivustolla sympatiaa ja sinua kiiteltiin rohkeudestasi ja tekstistäsi. Kolkuttiko omatuntosi silloin? Vai olitko kenties itse myös kiitosten takana? En tiedä, enkä voi enää takiasi luottaa kyseiseen sivustoon.
En tiedä, mitä sinä "Meri" hyödyit tarinan kopioimisesta. Itse sain tempauksestasi pahan mielen, samoin alkuperäinen kirjoittaja, joka on myös yksi tulevan kirjani informanteista. Toivottavasti edes häpeät "Meri", kuka sitten oletkin.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Kaksi kirjaa narsismista

Olen lukenut tänä vuonna monta narsismia ja kiusaamista käsittelevää kirjaa. Muutamia viikkoja sitten luin peräkkäin kaksi teosta: Narsisti parisuhteessa, työpaikalla, naapurina, oikeussalissa (kirjoittanut Markku Salo) sekä Sieluani et saa, narsistin uhrista selviytyjäksi (kirjoittanut Minna Rissanen). 

Markku Salon kirja on tietokirja, joka nimensä mukaan kertoo erilaista tilanteista, joissa voi joutua kohtaamaan narsistisen persoonan. Kirjassa on paljon asiatietoa ja tapausesimerkkejä. Kirja on raskasta tekstiä luettavaksi. Salo on erikoistunut hoitamaan oikeusjuttuja, joissa vastapuoli on luonnehäiriöinen tai niin kuin hän itse kuvailee ns. "mahdoton ihminen". Kirja antaa hyvän läpileikkauksen aiheeseen ja persoonallisuushäiriöisten ajatusmaailmaan.

Suosittelen Salon kirjaa erityisesti niille, joilla on työpaikalla tai naapurissa ihminen, jonka kanssa on lähes mahdoton tulla toimeen. Jos kyse on narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, teos voi valottaa syitä outoon käytökseen ja tarjota käytännön neuvoja hankalan ihmisen kohtaamiseen.


Minna Rissasen kirja on omakohtainen kuvaus elämästä narsistinen aviopuolison kanssa. Kirja vie lukijansa syvälle uhrin kokemuksiin. Rissanen kertoo hyvin avoimesti elämästään ja arjestaan. Teos valottaa myös hengellisyyden käyttöä narsistisuuden toteuttamisessa uskonnollisessa ryhmässä. Rissasen puoliso oli tiiviisti mukana useissa hengellisissä yhteisöissä ja sai tuhoa aikaan myös niiden kautta syntyneissä ihmissuhteissaan. Rissanen onnistuu kuvaamaan elävästi myös puolisonsa muiden uhrien negatiivisia kokemuksia.

Sieluani et saa oli koskettava lukuelämys. Se kuuluu myös ehdottomasti siihen joukkoon kirjoja, joita on vaikea saada laskettua kädestään ennen kuin koko kirja on luettu. Aihepiirinä narsismi on ahdistava ja synkkä. Rissasen kirjasta kuultaa kuitenkin pohjasävynä toiveikkuus. Hän selvisi kaikista kipeistä kokemuksistaan huolimatta. 
Positiivista arvostusta kuvaa myös se, että Sieluani et saa on ollut vuonna 2011 ehdolla vuoden kristilliseksi kirjaksi.

Rissasen kirja on selkeästi hengellinen. Uskonnollisuutta karttavaa ihmistä voi ahdistaa, kun tekstin lomassa on runsaasti raamatunkohtia. Hengellisyyden takia kirjaa ei kuitenkaan kannata jättää hyllyyn. Raamatunkohdista kiusaantuva voi sujuvasti hypellä niiden yli perustarinan siitä kärsimättä. Toisaalta myönteisesti Raamatusta nouseviin lainauksiin suhtautuva narsismin uhri voi löytää niistä rohkaisua ja lohtua niin kuin Minna Rissanen koki itsekin saaneensa.

Aiheesta voi lukea lisää Minna Rissasen haastattelusta.