Kysymyksiä Jehovan todistajien tiedottajalle - aiemmin julkaistu, muokattu

 

Arvoisa Jehovan todistajien tiedottaja. Otan yhteyttä näin blogini kautta, kun en ole yrityksistäni huolimatta päässyt virallisen median kautta tilanteeseen, jossa voisin esittää teille tarkempia kysymyksiä järjestönne karttamispolitiikasta ja siitä, miksi lehtiin antamanne vastaukset ovat täydellisesti ristiriidassa järjestönne käytäntöjen kanssa.
Järjestönne ei ole suostunut näihin vastaamaan.

Ohessa on muutama avoin kysymys. 

Toivon myös, että joku lehden toimittaja ottaa kopin näistä kysymyksistä. Ja kun seuraavalla kerralla karttamisaihe nousee otsikoihin, toimittaja osaisi kysyä muitakin kysymyksiä kuin: "Karttavatko todistajat entisiä jäseniään".

1) Mitä tarkalleen ottaen tarkoitatte sanoilla inhimilliset ja humanitääriset yhteydet? Onko joitain arkielämään kuuluvia (ei hengellisiä) asioita, joka eivät ole inhimillisen yhteyden piirissä? 
Jos on, niin mitä ne ovat?

2) Saako Jehovan todistaja äiti vastata erotetun lapsen puhelinsoittoihin ja sähköposteihin?

3) Onko aktiivisille Jehovan todistajille luvallista tervehtiä kadulla entisiä kasteella käyneitä todistajia, jotka ovat erotettu seurakunnasta tai jotka ovat itse irtautuneet järjestöstä?
Saako sanoa hei ja keskustella säätilasta sekä vaikka perheen kuulumisista niitä näitä, jos keskustelu ei liity hengellisiin asioihin?

4)  Voiko aktiivi Jehovan todistaja käydä sienimetsässä tai poimimassa marjoja yhdessä erotetun todistajan kanssa?

 

5) Miten järjestönne suhtautuu niihin todistajiin, jotka kyläilevät erotettujen ja eronneiden (kastettujen) todistajien luona? Onko kyläily sallittua, jos hengellisistä asioista ei puhuta?
Tuleeko seurakunnan taholta seuraamuksia, jos kyläilyt tulevat ilmi?

6) Onko jotain normaaliin kanssakäymiseen kuuluvia toimia, joita aktiivitodistaja ei saa tehdä pois lähteneiden (kastettujen järjestöstä irtautuneiden) kanssa? 
Saako käydä lenkillä, uimassa, elokuvissa, kuntosalilla, ulkoiluttamassa koiraa, valokuvausreissulla, patikoimassa, lounaalla? 

 Sillä jos karttamista ei ole, niin kaikki edellä mainitut asiat ovat täysin sallittuja. Eikö totta?

 

Jos nimittäin on, niin kuin sitkeästi väitätte, ettei irtautuneita tarvitse karttaa, niin kentällä asiaa ei todellakaan tiedosteta. Harhaluulo siitä että irtautuneita on kartettava, on vallitseva käsitys kaikilla todistajilla, paitsi ilmeisesti teillä siellä Tikkurilan haarakonttorissa.

Esimerkiksi ne omat sukulaiseni, jotka ovat Jehovan todistajia, ovat sitä mieltä että pois lähteneitä pitää ehdottomasti karttaa. Niinpä olisi kaikkien parhaaksi, jos voisitte nyt tarkentaa, mitä tarkoitatte sillä, että yhteydenpito on sallittua. Voitte jopa pelastaa jonkun hengen, hänen, joka pohtii itsetuhoisia ajatuksia, kun jt-sukulaiset noudattavat karttamisoppia, jota ei ehkä olekaan.

Henkilökemiaan ei kannata nyt vedota. Kun äiti soittaa järjestöstä eronneelle lapselle ja itkee puhelimessa, että en saa pitää sinuun yhteyttä ennen kuin olet taas mukana "totuudessa", niin kyse ei todellakaan ole siitä etteikö äiti haluaisi viettää aikaa lapsensa kanssa.
Äiti uskoo karttamisen olevan ainoa tapa toteuttaa vanhemmuutta.


Jos karttamista ei ole, miksi ette tiedota siitä kokouksissanne, ettei äitien tarvitsisi itkeä, kun he luulevat ettei aikuisia lapsia tai lastenlapsia saa enää tavata? 

Ja jos karttaminen on virallinen oppinne, niin kuin lähestulkoon kaikki tai jopa kaikki rivitodistajat uskovat, miksi sitä ei voi vihdoinkin myöntää todeksi?

 

 

 

Yllätys omenapuussa - vanhoja tekstejä aiemmilta vuosilta

 

Ystäväni muutti uuteen asuntoon. Sopiva koti löytyi maaseudun rauhasta. Kaunista taloa ympäröi hoidettu puutarha istutuksineen ja useine hedelmäpuineen. Ystäväni hoiti puutarhaansa ilolla ja sai runsaasti satoa. Ainoan poikkeuksen toi yksi omenapuu, joka ei tuottanut hedelmää odotuksista huolimatta. Koska puu oli muutoin terve ja kaunis, se sai kasvaa vuosia paikallaan hedelmättömyydestään huolimatta.
Viimein tuli kuitenkin se syksy, jolloin ystäväni kärsivällisyys loppui. Hän päätti luopua turhana pitämänsä kasvista ja istuttaa tilalle satoisan puun.

Kun ystäväni lähestyi tontin laidalla kasvavaa omenapuutaan, aikoen kaataa sen, hän suureksi hämmästyksekseen huomasi lehtien seassa pieniä luumuja. Puu ei ollutkaan omenapuu vaan luumupuu ja se oli onnistunut tekemään salassa aivan toisenlaista hedelmää kuin siltä oli jo vuosia odotettu.
Puu sai jäädä.   

Kuullessani kertomuksen tästä hedelmäpuusta, mietin, että sen tarina voisi yksinkertaisuudessaan kertoa jotain myös meidän ihmisen elämästä ja kaipauksista. Usein mieltä odotetaan tiettyjä asioita. Vanhemmilla voi olla toiveita lastensa tulevaisuudesta. Saatamme etsiä ja kysellä erilaisten lahjojen ja lahjakkuuksien perään niin innokkaasti, että se mikä on jo selvästi näkyvissä, jää kokonaan huomaamatta.

Jos lapsesi tai nuoresi on luumupuu, älä sure ettet löydä hänestä omenoita. Iloitse niistä hedelmistä ja lahjoista joita hänellä on, vaikka ne eivät vastaisi omia odotuksiasi Luojan "puutarhurina". Elämä voi yllättäen viedä aivan toiseen suuntaan kuin mitä olit ajatellut. Ole avoin muutoksille.